Hei, olen Johan - verotukseen erikoistunut asianajaja.

Yli vuosikymmen kokemusta kotimaisesta ja kansainvälisestä verotuksesta sekä sijoitusrakenteista. 

Olen erikoistunut yrityskauppoihin, yritysjärjestelyihin, veroprosesseihin ja yksityishenkilöiden vaativiin veroasioihin.

Minusta mediassa

Palvelut

Uskottu neuvonantaja ja tinkimätön puolustaja

Asiakkaitani ovat kotimaiset ja kansainväliset yritykset, yrittäjät, yksityishenkilöt ja perheet

Yrityksille

Avustan yritysrakenteen suunnittelussa ja yritystoiminnan jatkuvissa vero- ja lakiasioissa. Hoidan myös yrityskauppoihin liittyviä toimeksiantoja.

Yksityishenkilöille​

Avustan varakkaita yksityishenkilöitä ja omistajayrittäjiä yritys- ja sijoitustoiminnassa, kansainvälisessä verotuksessa, maastamuuttoon liittyvissä asioissa sekä varallisuuden siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle.

Veroprosessit

Olen erikoistunut vaativiin hakemusasioihin ja veroriitoihin. Puolustan päämiehieni oikeuksia erityisesti tuloverotusta, ennakkoperintää, varainsiirtoverotusta ja kiinteistöverotusta koskevissa asioissa.

4.7/5
Minusta

Autan suunnittelemaan verotusta, ehkäisemään veroriitoja sekä puolustamaan oikeuksiasi

Olen vuonna 2011 valmistunut oikeustieteen maisteri ja asianajaja. 

Aloitin työurani veroasiantuntijana kansainvälisen tilintarkastusyhteisön yrityskauppoihin erikoistuneessa M&A Tax ryhmässä. Tämän jälkeen toimin asianajajana ja Pohjoismaisista markkinoista vastaavana in-house juristina luxemburgilaisessa henkivakuutusyhtiössä. Ennen yrittäjäksi ryhtymistäni harjoitin asianajotoimintaa Suomen suurimpiin kuuluvassa asianajotoimistossa.

Työurani aikana olen saanut olla mukana niin Suomen suurimpiin kuuluvissa yrityskaupoissa ja -järjestelyissä kuin omistajayrittäjien ja yksityishenkilöiden merkittävissä toimeksiannoissa. 

Viime vuosina olen keskittynyt enenevässä määrin yksityishenkilöiden, yrittäjien ja yksityisten sijoitusyhtiöiden vaativiin toimeksiantoihin.

Itselleni tärkeintä on löytää asiakkaalle paras mahdollinen lopputulos, viestiä avoimesti ja toimia kustannustehokkaasti. Tartun toimeen niin pienissä kuin suurissakin asioissa ja voit luottaa, että puolustan asiaasi tinkimättömästi.

Koulutus ja työura

Saavutukset

Johan Hägerström on Suomen Asianajajaliiton jäsen

Blogi & Uutiset

Exit-veroa (maastapoistumisveroa tai virallisemmin arvonnousuveroa) koskeva luonnos hallituksen esityksestä julkaistiin ja lähetettiin lausuntokierrokselle 12.8.2022. Luonnollisten henkilöiden exit-veroa koskeva ehdotus on …

Hallitus on päättänyt vuoden 2021 budjettiriihessään ottaa käyttöön luonnollisten henkilöiden exit-veron (maastapoistumisvero, arvonnousuvero, exit tax) vuoden 2023 alusta alkaen. Osakeyhtiöiden ja …

Yrityskauppaprosessi voidaan jakaa myyjän verotuksen näkökulmasta neljään päävaiheeseen, joita ovat yrityskaupan valmistelu ja strukturointi, due diligence – prosessi, kauppakirjan laatiminen …